maanantai 9. syyskuuta 2013

09/09/13


Moikka kaikki ihanat lukijat! Teitä on jo yli 30, ihan huikeeta! Kiitos!

Eilen oli aivan ihana ilma, tuntu ihan kesältä, kun oli niin lämmintä. Päätettiin Annan kans lähtee kuvailemaan ja käveltiin samalla pieni lenkki. Tänään sää on ihan päin vastanen, koko illan on satanut. Toivottavasti tulis vielä lämpimiä päiviä, tai jos ei lämpimiä niin aurinkoisia ainaki, en haluis että syyssateet alkaa vielä. Tää ilma on just sellanen, että tekee mieli keittää kuppi teetä ja käpertyä peiton alle teemukin ja hyvän kirjan kanssa. Onhan tässäkin oma tunnelmansa.

En ole viime päivinä mitään erityistä tehnyt. Perjantaina meillä oli koulussa liikuntapäivä, itse oli pituushyppykilpailussa toimitsijana. Viikonloppuna vaan rentouduin ja teinpä ekaa kertaa elämässäni mikrobrownieta :D

Tällä viikolla on suunnitelmissa leikata vähän hiuksia, niiden latvat on ihan järkyttävässä kunnossa. Kunnon kakshaarasten armeija :D Kouluhommiakin on ihan riittämiin, pitäis kirjottaa englanniksi puhe ja perjantaiksi täytyy olla kaks kirjaa luettuna äikänkurssia varten. Mutta nyt mä lähen keittämään sitä teetä ja yritän ottaa kaiken ilon irti pimeestä syysillasta :) Hyvää koulu- ja työviikon jatkoa! ♥ 


4 kommenttia:

  1. Voitko laittaa ton mikrobrownien ohjeen tänne?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/139842/Mikrobrownies/

      tolla ohjeella tein, googlaamalla löytyy varmasti muitakin hyviä ohjeita :)

      Poista
  2. Sulla on tosi kiva blogi!:)

    Mun blogin puolelta löytyis sulle haaste!

    http://iida-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitostaa :) valitettavasti en ainakaan vielä tee tota haastetta, koska oon tehny ton just muutama viikko sitten :/ kattelen jos vähän myöhemmin toteuttaisin ton :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)